tiistai 12. marraskuuta 2013

Ilmaisutaito on taas lähtenyt käyntiin tosi hyvin. Ilmaisutaito ryhmiä on kolme. Olemme käyneet syksyn aikana Rakastajat-teatterissa sekä Porin kaupungin Teatterissa. Näytelmät olivat: Suomalaisten puolustus ja The Sound of Music.Rakastajat Teatterin Suomalaisten puolustus -näytelmästä tiivistetysti: Näytelmässä kerrotaan suomalaisten ylivoimasta muihin kansoihin verrattuna. Daniel Juseliunus puolusti Suomea Venäjältä ja Ruotsilta. Näytelmässä kerrottiin suomalaisuuden historiasta  ja kyllä siinä muutakin taidettiin kertoa. Mielipiteitämme: Annan 4/5 tähteä, näytelmä oli hauska muttei ratkiriemukas silti. -Anonyymi. Näytelmä oli Todella hauska ja näytelmä sopii kenelle tahansa. Suosittelen 5/5.
Porin kaupungin Teatterin The Sound of Music: Näytelmä oli minusta liian pitkä ja lopussa en enää jaksanut kovinkaan, mutta näytelmä oli muuten todella hyvä ja pidin siitä. Tähtiä 4/5 -Sami.
Tunneillamme me leikimme erilaisia ilmaisuleikkejä, jotkut niistä ovat aika ihmeellisiä kuten sanomalehtien leikkaileminen ja niistä pitkän ketjun rakentaminen. Olemme pelanneet myös esim. hauskaa Ein swei polizei -solmuleikkiä.
Tällä hetkellä harjoitellaan joulunäytelmää.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kiitos esiintyjille

Ilmaisutaitoryhmiemme esitykset onnistuivat hyvin. Olemme kiitollisia oppilaillemme, jotka jaksoivat harjoitella ahkerasti ja jäivät usein harjoittelemaan vielä koulupäivän jälkeenkin. Uskon, että meille kaikille jäi mukavia muistoja niin harjoituksista kuin esityksistäkin. Tässä vielä muutamia valokuvia matkamme varrelta.
 "Painajainen talossa" -näytelmän keskiössä on tavallinen, onnellinen perhe, joka lyhyen onnen hetken jälkeen alkaa kokea kovia. Yläpuolella on kuva perheen rakkaan lemmikin, Kisuliinin, hautajaisista.

Surua ja menetystä käsitellään perheessä monin eri tavoin. Koska perhe on menettänyt jo viisi kissaa, heille on muodostunut omat sururituaalinsa - yksi niistä on tanssi. Tanssi tehtiin Puff Daddyn ja Faith Evansin kappaleeseen "I´ll be missing you".
 Pian perhe saa ikäväkseen huomata, ettei kotona ole muutenkaan kaikki asiat kunnossa. Millaisessa talossa he oikein asuvat? Kummitteleeko talossa? Paikalle kutsutaan alan asiantuntijat ghostbustersit, jotka hoksaavat nopeasti, että perheen talo on rakennettu aivan eläinten hautausmaan viereen.

Näytelmän loppu on kaikkea muuta kuin onnellinen, vaikka katsoja saattaa hetken jo luulla toisin. Koulumme pienimpien katsojien mielestä näytelmä vaatii jatko-osan!

                      Yllä olevassa kuvassa on näytelmän perhe, silloin kun kaikki on vielä hyvin.
     Perheellä on ollut paljon kissoja. Ja yllätys, yllätys - ne eivät olekaan kuolleet, vaan ne ovat elossa!
         Kukaan ei ota huomioon sitä, että talossa voisi kummitella joku muukin kuin kuollut kissa.
Ghostbustersit lipunmyynti puuhissa. Ostaisitko sinä näiltä tytöiltä lipun vai kääntyisitkö takaisin :) ?
Lipputuloja tuli ihan kivasti. Nyt pitäisi vielä keksiä, mitä rahoilla tehdään.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Näytelmäharkat alkoivat!

Tänä keväänä esitämme näytelmämme torstaina 23.5.2013. Koulumme oppilaat saavat nähdä esityksemme klo 10 alkavalla tunnilla ja kotiväki ja ystävät illemmalla (klo 18.30). Irroitimme näytelmän kevätjuhlastamme, jotta saisimme kevätjuhlastamme lyhyemmän ja juhlavamman. Katsotaan, onnistummeko kummassakaan...
      Näytelmässä on mukana 24 ilmaisutaitoryhmäläistämme. Suurin osa heistä näyttelee, mutta muutama oppilas huolehtii myös tekniikasta, jolla on suuri merkitys esitysten onnistumisessa. Lisäksi näytelmän viimeisessä näytöksessä on mukana koulumme bändi. He esittävät yhden kappaleen.
     Esitys ei tällä kertaa perustu mihinkään valmiiseen näytelmään tai kirjaan, vaan se on syntynyt opettajien ja oppilaiden välillä lennelleiden ideoiden pohjalta. Kyseesä on jännitysnäytelmä (ellei peräti kauhu : 0 ) ja sen työnimenä on "Painajainen talossa". Näytelmässä on keskeinen sija kissoilla, joita on paljon.


   Tänä vuonna on tarkoitus hyödyntää myös mediaa osana näytelmää. Yhdessä kohtauksessa muistellaan menneitä ja tämä "flashback" on kuvattu aikaisemmin ja näytetään kesken näytelmää dvd:ltä. Lisäksi mukana on Powerpointilla tehty diaesitys, jonka on tarkoitus tehostaa yhtä mukana olevaa tanssiesitystä.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Rekvisiitan valmistusta ja lavasteen maalausta - kevätjuhlanäytelmän tekoon liittyy paljon työtä

Meidät jaettiin ryhmiin ja työskentelimme niissä ahkerasti. Yksi ryhmä teki lavastekukkasia, toinen ryhmä maalasi lavasteseiniä, kolmas ryhmä harjoitteli tanssiesitystä ja neljäs ryhmä eli me, kirjoitimme blogia.
      Kukkasia tehtiin niin, että metallikehikon päälle liimattiin sanomalehtipaperia. Tähän möykkyyn kiinnitettiin varsi, johon puolestaan on tarkoitus myöhemmin kiinnittää varsinainen kukka. Kukkasista on tarkoitus tulla isoja ja näyttäviä, jotta ne näkyvät lavalta takariviin asti. Värejä on tarkoitus käyttää myös paljon, vaikka toki mukaan voi mahtua yksi musta, kuolemankukkakin.


Lavasteseiniä alkoi maalata kaksi ryhmämme tyttöä. Näytelmän nimi on "Painajainen talossa", joten lavasteista tulee aika synkkiä. Lavasteista voi myös päätellä, mikä paikka sijaitsee aivan talon naapurissa...Kyseessä on siis jännitysnäytelmä.


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Legendaariset näyttelijät Matti ja Kielo vierailulla


Matti Mäntylä ja Kielo Tommila ovat Porin Teatterin legendaarisia näyttelijöitä. He olivat vierailemassa ilmaisutaidon tunneillamme torstaina 11.4. Harjoittelimme äänen käyttöä ja improvisaatiota. Pelasimme erilaisia pelejä ja leikkejä. Vierailu oli onnistunut ja antoisa ja kaikki olivat hyvin mukana leikeissä.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Vierailu Villilän elokuvastudioilla

Vierailimme Villilän elokuvastudioilla Nakkilassa keskiviikkona 6.3. Saimme tutustua lähinnä Villilän elokuvastudioiden päärakennukseen, jossa meitä opasti Erkki Airikkala. Hän kertoi ensin meille Villilän historiasta, jonka jälkeen siirryimme yläkertaan katsomaan kuvauspaikkoja ja kuvausrekvisiittaa.
      Viimeisin Villilässä kuvattu elokuva on "Vuonna 85". Muutamat meistä oli nähnyt elokuvan ja tunnisti yläkerrasta mm. elokuvassa olevan baaritiskin. Olisimmekin halunneet nähdä kyseisen elokuvan vierailumme aikana, mutta elokuva oli niin uusi, ettei sitä haluttu vielä näyttää vierailuryhmälle. Yläkerrasta löytyi myös "Sibelius"-elokuvassa käytetyn Ainolan päärakennus - tosin osina.
     Vierailumme päätteeksi näimme videopätkän, jossa kerrottiin, miten studioilla kuvattu elokuva "Täällä Pohjantähden alla" on tehty. Myös tämä elokuva siis kuuluu Villilässä valmistuneiden elokuvien joukkoon. Erkki Airikkala myös mainitsi ilmaisutaitoryhmäläisillemme, että jos kiinnostusta elokuvanäyttelemiseen löytyy, häneen voi ottaa yhteyttä. He tarvitsevat varsinkin kesäaikoina lapsia ja nuoria erilaisiin ryhmäkohtauksiin. Erkki Airikkalaan saa yhteyttä esim. sähköpostitse: erkki.airikkala@kolumbus.fi.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Näytelmäkohtausten tekoa Anniksella

Olimme Anniksella 7.2. torstaina, jo toista kertaa, ja siellä kuvasimme muutamia videopätkiä esityksistämme.
Näyttelimme pareittain kohtauksissa, joiden sanat olimme harjoitelleet ulkoa.Vaikka sanat unohtuivatkin välillä, näytteleminen oli silti hauskaa.
     Vetäjämme antoi meille aina ennen esityksiämme tilanteen ja paikan, jossa kävimme vuorokeskustelun (esim. isä ja poika metsällä TAI prinsessa, joka on korviaan myöten rakastunut prinssiin).  Näytelmien tarkoituksena oli, että oppisimme reagoimaan tai jättämään huomiotta taustalla kuuluvat äänet. Saimme siis myös käyttää Anniksen äänilaitteita, sekä laajoja pukuvarastoja. Kaiken kaikkiaan siellä oli todella kivaa =).

                                                                            Maria, Aycel, Laura, Anna ja Siiri 8.A